Se on sitä
ELÄMÄNMENOA!

- "Niii, että eipä meille kuppaa kummempaa..." -

Kuva: Kati Alatalo
(2002).

Laumamme uusimpia edesottamuksia ja mietteitä voit siis ihmetellä tällä sivulla. Todellakin ihmetellä... 
Meno on kuin Puukon veljeksillä: "...muuten on kyllä ollut aivan rauhallista, mitä nyt tässä yhtenä päivänä... ".

Täällä laumamme pohdiskelee suurella hartaudella syntyjä syviä (onko mulla elämää?), kiroilee elämän kurjuutta (pois turha elämänmyönteisyys), ahdistuu angstin kourissa (positiivisuus on perseestä!), kieriskelee itsesäälin syövereissä (EI TAAAS...), roikkuu ajan hermolla (hermo menee!), muistelee menneitä (sitä tikulla silmään. Auts!) ja suunnittelee tulevia (onko mun pakko herätä?). 
Tai muuten vain tutkiskelee turhuuksia ja mietiskelee maailmanmenoa.

Hyppää kyytiin ja kauhistu. Aina sattuu... ja sattuu.

Aatu & Iita.
Kuva: Kati Alatalo
(1998).

WiiWiin PEVISA-arvot kondiksessa

Kesäkuun lopussa laumassamme saavutettiin lisää hienoja kirjaimia ja numeroita, kun ystävämme Wiiwelin kera pyörähdimme kusemassa pevisoiden verran rahaa elukkalääkäriin.

Tarkastuksen tuloksena seuraavaa: näkimet kunnossa, priimat lonkat (A/A) ja melkein hyvät kyynärpäät (1/0). Myös koko selkäranka kuvattiin ja sekin näytti loistavalta.

Tämähän meitä suuresti nyt ilostuttaa, koska Wiiweli on näyttänyt tänä kesänä loistavia suoritteita myös reenilöisissä. Wiiwistä on tullut Koira! Reipas Koira! Kyllä se sieltä tuli, kun jaksoi vain malttaa ja odottaa. Kivakiva :-) Elämme toivossa ja uskossa, että hyvä meininki jatkuu ja paranee!

Ulkomuodontarkastus hyväksytty varauksin

Sisäisen kauneuden lisäksi syynättiin myös ulkoinen kauneus ja Wiiwii todettiin muodollisestikin kohtuullisen päteväksi. Eli kivakiva myös sen puolesta, vaikkei sillä nyt meille mitään väliä olekaan...

Ellulle BH ja emännälle FM

Alkukesän aikana on laumassamme saavutettu kasa kirjaimia.

17.5. Nöözeli kävi tepastelemassa BH:ssa pinssin arvoisesti :-) Homma hoitui varsin kelvollisesti, eikä Nöksylle tullut suoritteen aikana kertaakaan mieleen, että hommaan voisi vaikka kuolla...

Astetta jos toistakin huimempi suorite nähtiin ja koettiin, kun emäntä tempaisi itselleen lyhenteet LuK ja FM. Tässä tuli todistettua peräpohjalaisen passiivisuuden riemuvoitto akateemisesta oravanpyörästä teemalla: "Kakskytä vuotta, ja sikana!" Voi tätä tieteenteon läiskettä!
Rakasta 100-vuotiasta mummiani siteeraten: "Hättäilemällä ei tule ko kusipäisiä kläppejä". Ja meijän mummi on viisain tietämäni ihminen :-)

Alpo on poissa.

Vanhoja muistellessa:
"Juoksuperunat"

Tuosta idioottivarmasta esineruutukoirasta tuli mieleeni seuraava välikohtaus vanhempieni naapureiden kanssa...

Perttiä on perinteisesti saanut olla irrottelemassa mitä ihmeellisimmistä asioista ja esineistä.

Ollaanpa sitten taas viettämässä laatuaikaa ja nauttimassa loppukesästä maaseudun rauhassa Nuuskakairassa. Päästän Pertti-Eläimen pihalle kantamaan halkoja (isännän iloksi kantosuunta tietenkin grillikatoksen halkokorista pihanurmelle) ja menen hakemaan kahvikupposta. Hetken kuluttua naapurin pihalta alkaa kuulua kummaa elämöintiä. Pertti-poika juoksee kuusiaidan takaa helvetin kyytiä kotia kohti suussaan iso muovinen kulho täynnä uusia perunoita ja naapuri samaa tahtia perässä. Mielenkiintoisen kuvion selitys: naapuri oli ollut nostamassa uusia perunoita, kun Herra Eläin oli saapunut apujoukoiksi kuoputtamaan, napannut perunakulhon suuhunsa ja lähtenyt pinkomaan karkuun perunat mukanaan.
Näppärä piski, päätti napata "juoksukaljojen" sijasta "juoksuperunat".

Eipä siinä sen kummempaa, irrotettiin Pertti-Eläin pottukulhosta ja päästettiin naapuri potunkeittoon :-)

Pertti-Alpertti sairaseläköitynyt

Pertti-Alperttia muutaman vuoden ajan yhä pahemmin kiusanneille vaivoille löytyi syksyn 2008 aikana ikävä selitys:
viiden nikaman pituinen (C3-C4-C5-C6-C7) luutumatyyppinen ratkaisu rangassa. Tämä "pikku" vika on aiheuttanut Alpo-polon takaosan hervottomuuden, ontumisen ja hyppyongelmat, sekä vaikeudet noudoissa, purukaluston käytössä ja pään pitämisessä ruhon jatkeena noin yleensäkin. Kivuista nyt puhumattakaan. Rasitus on aina pahentanut oireita merkittävästi.

Koska kokeissa jälkiosuus on meillä ollut aina ensimmäisenä, ei ole siis ihme, ettei Alpo ole enää päässyt/meinannut päästä kokeissa esteitä yli, etenkään sen reilun kahden kilometrin alokasjäljen jälkeen, tai että esineet jäivät jälkisuorituksen jälkeen idioottivarmalta esineruutukoiralta viime syksynä ruutuun. Alpo-riepu kyllä haluaisi tehdä niin pirusti, mutta kun ei vain pysty. Batistiini-hypyille ja omistajan otsan tykytykselle löytyi ankeaakin ankeampi syy.

Alpon viime syksyinen kokeesta selviytyminen tässä valossa on oikea ihme, sillä muutama viikko kokeesta eteenpäin kunto meni niin huonoksi, että koira seisoi olohuoneessa liikkumatta ja valitti, koska rangan liikuttaminen sattui niin paljon. Purkitusaika oli varauksessa, mutta lääkityksellä saatiin hommattua sen verran tehokkaat pössikset ja sitä myöten jatkoaikaa, että toivossa on nähdä ensi kesän alkumetrit ja päästä vielä uiskentelemaan ja rellestämään hetteikössä.

A-luokan kokoontumisajot

Jokavuotinen A-luokan leiri pidettiin tänä vuonna pienimuotoisena treeniryhmän kokoontumisajona, mikä takasi osallistujien kärsimyksen ja nöyryytyksen määrän tuplaantumisen, pahimmillaan jopa triplaantumisen.

Pertti-Alpertille JK2

Kuva: Arsi Liimatta
(2008).

Herra Rottweiler narunjatkeineen käväisi konttaamassa tililleen JK kakkosen. Koska harrastamisessa täytyy olla mukana aina vähän ekstremeä, hoidettiin homma viimevuotiseen tapaan "pää kainalossa" -mentaliteetilla suoraan kuukauden sairasloman jatkeeksi; tällä kertaa vain lomalainen oli ollut Pertti-polo itse.

Jäljen aikamies hoiti vanhasta muistista suht suvereenisti: janalta ohjuslähdöllä täydet pisteet ja jäljeltä kuusi keppiä. Siihen piskin kunto tyssäsi ja esineruutu menikin sitten täysin pelleilyn puolelle Alpertin lyllertäessä suu auki pitkin ruutua ja allekirjoittaneen tököttäessä ruudun laidassa puolen metrin kyrpä otsassa. Kreit... Tottikseen allekirjoittanut onnistui puristamaan perskannikkansa sen verran huolella piukealle (= tottis tai kuole), että aikamies tuosta hämmentyneenä intoutui teputtamaan homman kelvollisesti läpi ja puristautumaan jopa esteiden yli, kylläkin vienolla batistiini-tyylillä. Pisteitä 85.

Helvetillisen äherryksen tulos: JK2 ja allekirjoittaneen kannikat krampissa.

Nähtäväksi jää, jatkuuko Pertin ura, vai koittaako suoritteita pahasti häiritsevien kinttuvaivojen myötä varhaiseläkepäivien vietto.

Kuva: Sonja Helin
(2008).

Runkkaavasta rottweilerista "mista nou-bools"

Aikamiesrottweilerin eturauhanen alkoi paukkua sen verran pahaan malliin, että vuoden alusta päätimme nipsauttaa herra rottweilerin elon falsettiin. Elo ei ole tähän mennessä muuttunut, kuin yhdellä osa-alueella... Mattojen syöpyminen on selkeästi hidastunut, vaikkakaan ei täysin loppunut.

WiiWii on laskeutunut

Elokuussa laumamme kasvoi yhdellä pikku rottenvailerilla. Ystäväni Pitkäsen Laura (Kennel Maahismetsän) toi Saksasta Suomeen pintusen, joka muutti meille asustamaan. Pintusta paiskattiin nimellä Viivi.

Nimi pennulle syntyi kuullunymmärtämisongelmien seurauksena Hirvihaarassa Maijan ja Teron vierashuoneen lattialla, sängyn ja seinän välissä puristuksissa, jänisruttolääkityksen aiheuttaman tokkuran kourissa. Näppärää. Suosittelen kyseisen tyyppistä luomisprosessia: seurauksena erinomaisen lennokasta settiä.

Sankarikoira Pertti-Alpertti jälkikokeissa: JK1

Elokuun ratoksi ja rutoksi päätimme herra-rottweilerin kera kahloa alokasluokan jälkikokeen läpi. Todellakin kahloa... Sinänsä tulos oli kohtuullinen, kotiin viemisinä koulutustunnus ja kahta harmillista pistettä vajaa ykköstulos. Jipii :-)

Mutta sitä ei voi pieni ihminen käsittää, kuinka paljon seikkailua, sydämentykytystä ja verenmakua voi yhteen hemmetin alokasluokan pikku kokeeseen mahtua!
Siitä seuraavassa:

Hommahan alkoi mennä persiilleen jo siinä vaiheessa, kun kolmea viikkoa ennen koetta allekirjoittanut sairastui jänisruttoon. Siis JÄNIS-v*tun-RUTTOON!? Voi kuulostaa huvittavalta, mutta oli se sellainen tauti, että ei kovin pitkään jaksanut naurattaa. Nimensä veroisesti se todellakin on RUTTO, helvetillisine kuumeineen, paiseineen, kaikkineen... Noh, droppeja tautiin, yleiskunto miinukselle ja nivelet siinä kunnossa, että pelkkä kävelemisen ajattelukin kirveli. Ja ei kun kokeeseen.

Mutta eihän alokasluokan jälki ole kuin puoli kilometriä, lohduttelin itseäni. Sen vaikka konttaisin... Janojen asemoinnista päättelin, että PIKKU jälkemme lähtisi kaartamaan oikealle ja kohta tupsahtaisimme takaisin tielle, eihän tuommoiseen nyt edes kompassia tarvitsisi.

Mutta eihän se aivan näin mennytkään... Jäljentekijäpoloinen oli eksynyt PAHEMMAN KERRAN, siis korostan: PAHEMMAN KERRAN (en edes käsitä, miten se tyttöriepu oli löytänyt metsästä pois). Epäuskoisena tallustelin selkeästi vasempaan kaartavan koiran perässä ja keppejä vain löytyi ja löytyi ja jälki vain jatkui ja jatkui. Aikamme tarvottuamme nousi se viimeinenkin kepukka ja meikäläinen jo henkihieverissä, mutta onnellisena koiralle, että mennääs äkkiä autolle. Autolle? Mutta missä helvetissä se auto on?!? Pistän koiran jäljestämään, roikun jalattomana, velttona ja holtittomana narun päässä ja koiraparka kiskoo minua kuin 55 kilon mätisäkkiä pitkin hetteikköä.

Eikä se matka lopu. Paniikki lyö yli, veri maistuu suussa, henki ei kulje ja minä hoen koiralle: "vie äiti autolle, vie äiti autolle!!" Jäljentekijän sammaleeseen painuneista jalanjäljistä päätellen olemme kuitenkin koko ajan oikeilla jäljillä. Ja matka jatkuu. Ja jatkuu. Ja jatkuu... kunnes vihdoin tie tulee vastaan. Usutan koiran juoksuun auton oletettua suuntaa kohti ja heittelehdin holtittomasti narun päässä aidosti sydänkohtausta peläten (pahasti sydäntautisesta suvusta, nääs). Puolen kilometrin jälkeen saavumme autolle. Koetoimitsijan mukaan hänen kohtaamansa näky oli suhteellisen hirvittävä; naamani oli kuulemma aivan roikkuneen lihan värinen, haukoin henkeä kuin kala kuivalla maalla, eikä koirakaan mitenkään hyvällä hapella enää ollut.

Kartasta tutkittuna jälkemme kokonaispituudeksi tielle paluineen saatiin aika tarkasti kaksi kilometriä plus se puolen kilometrin metsätiehölkkä siihen päälle (tuomari otti homman huomioon, koska emme aivan alokasluokan aikataululla selvinneet); jälki tosiaan siis loppui aivan keskelle ei mitään, linnuntietäkin reilun kilometrin päähän tiestä. Omin jaloin suoriuduin koko reissusta vajaan kilometrin (toiseksi viimeiselle kepille), lopun matkaa sankari-Alpo raahasi minua mukanaan. Piski siis totisesti pelasti minut sieltä kaseikosta.

Harmillista vain, että reissu verotti koiraparan muutenkin huonoa kuntoa niin paljon (jänisrutossa kun ei koiraa paljon lenkitetä tai treenata sitäkään vähää, mitä meillä normaalisti tehdään), että muuten aivan mainiosti mennyt tottis sananmukaisesti läsähti äksänä esteisiin. A-estettä Alpo-raukka ei enää monista yrityksistä huolimatta kyennyt yli kiipeämään, umpihapoille menneet jalat eivät vain toimineet ja koira valui esteen kylkeä alas kerta toisensa jälkeen. Pimpom.
Allekirjoittaneen naamanväritys tasaantui normaaliksi vasta seuraavana päivänä.

Tästä opimme sen, että metsäjälki on suoraan saatanasta.
Ja jänikset ovat oikeasti karvaisia pikku perkeleitä, ne vain huijaavat meitä söpöillä korvillaan!

Pertti-Alpertti luonnetestissä

20.8.2006

Jälleen kerran pienoista reviirin muutosta

Laumamme muutti kesäkuussa noin 50 metriä eli naapuritaloon. Kehitystä edelliseen sen verran, että taso on maantaso ja kämppä on oma. Huoneita on köökin lisäksi kolme, eli pojilla on ikioma selliosasto :-)

A-luokan leiri

Perinteinen A-luokan leiri on taas pidetty :-)
Kiitos kaikille!

Silmät edelleen kunnossa

Aa-ryhmä (Alpo & Alma) vieraili kevään lopulla uudemman kerran syynäyttämässä okulaarinsa hyvin tuloksin: näkimet ovat edelleen kunnossa!

Pureskelua

Runkisteleva aikamiesrottweileri ja vinkeänvittumainen hörökorva ovat hankkineet kevään aikana uuden brutaalin harrastuksen :-) Hörökorva tosissaan ja aikamies huvin vuoksi.

Alpo ja Pikku-T Puupstinen.
Kuva: Henna Koistinen
(2006).

26.5.2006

Enkelikoira jo eläessään...

Iita nukkui ikiuneen 26.5.2006 klo 20.05.
Ikävä on hirvittävän suuri ja hiljaisuus kolmen koiran kokoinen. Sniiffa :-(

Rikelle sydämellinen kiitos Iitan ikuistamisesta.

Iita 22.5.2006.
Kuva: Riitta Kreus
(2006).

Monenmoista muutosta:

jarru pihalle...

Vuosi on vaihtunut ja monenmoista muutosta on laumamme kohdannut.

Liki sata kiloa sohvalla marisevaa selluliittia on paiskattu pihalle ja allekirjoittanut on taas jälleen kerran sinkkunainen (no olipa yllätys...)!

...ja uusi reviiri!

Olemme muuttaneet Oulun koirankusetusmaailman Teksasiin eli Hiukkavaaraan; s**tanallisten, irti sinkoilevien, tottelemattomien kamikatse-rakkien ja niitä epätoivoisesti piipittäen pyydystävien omistajankuvatusten luvattuun valtakuntaan!
Täällä "...kaikki koirat ovat sosiaalisia ja irti...". Jip-vitun-pii...

21.8.2005

Huusholliin on laskeutunut lentävä hollantilainen...

Ellu eli Räpsä-Räpeli saapui kotiin 21.8.05. Punaruskeasta hörökorvaisesta tulokkaasta voit lukea lisää Räpsän omalta sivulta.

A-luokan leiri leireilty 25.-31.7. jossain päin Suomea...

Perinteitä kunnioittaen olemme taas saaneet päätökseen tämän kesän vapaamuotoisen hyvien tyyppien leirisession.

Maija-Liisalle ja Terolle iiiiiso kiitos jälleen kerran koko kööriltä.
Ja koko köörille iiiiso kiitos... ööö... meiltä kaikilta :-) !

9.7.2005

Alposta "BH-VALIO"!

Alunperin traagiseksi visioitu torstai-ilta 16.6.05 lipsahti pahasti myönteisen puolelle, kun Pertti-poika narunjatkeineen tepasteli BH-kokeen äärimmäisen menestyksekkäästi läpi. 

HYVÄ ME! 
HYVÄ PEEDEE! 
HYVÄ HYVÄT TYYPIT! 

Vaatimattomuus on vanhanaikaista.
Aaltoja v*ttu!!!

*************************************

Össin elontie lyhyt :-(

20.6. Alpon morsmaikusta kaiveltiin esiin yksi ainokainen urospentu, Össi. Valitettavasti Pikku-Össin elo oli hyvän alun jälkeen lyhyt ja ytimekäs; se loppui kolme päivää myöhemmin. Surullista.

*******************************************

Roni ja Eija pelastuskoirakokeissa

Aatun poika Roni ja omistajansa Eija ovat jatkaneet menestyksekkäästi pelastusuraansa seuraavin tuloksin:
haku loppukoe päivä & haku loppukoe pimeä.

Alpo muodollisesti pätevä!

Wapun aattona Paras Aa-ryhmä (Angsti-Alma & Aggressio-Alpo) narunjatkeineen suuntasivat nokan kohti Pattijokea ja jalostustarkastusta; täytyyhän elämään aina uusia haasteita ja kriisejä saada... Pertti-Alperttikin kun oli viikon kosioreissunsa aikana päässyt paisahtamaan siihen malliin turvoksiin, että tilanteesta täytyi toki ottaa kaikki hyöty irti. Eli ei muuta kuin poika mittaukselle!

Pikkujalat vipottaen, henki pihisten ja keuhkonpalat pitkin Pattijoen pientareita singahdellen lauman laiskin juoksetti Perttiä suuntaan jos toiseen, jotta tarkastajat saivat ihmetellä Pertin omituisesti vispaavia kinttuja. Pertti käyttäytyi varsin fiksusti ja filmaattisesti: tarkastajien kaikki ulokkeet ovat edelleenkin tallella...
Kaiken kaikkiaan tuloksena tästä voimainkoitoksesta saatiin kotiinviemisiksi käsittämättömän upea hempeän vaaleanpunainen lappu: 
ulkomuodon jalostustarkastus hyväksytty!!!

Anfakkinbeliivöpöl...!

Tätä maagista lärsäkettä voit käydä ihailemassa Pertin omalla sivulla kohdassa "Alpon tulokset". 

Ja tarkemmin ajatellenhan tämä tarkoittaa siis sitä, että sekä koira, että sen omistaja ovat molemmat ju-ma-lat-to-man vetävän näköisiä! (Niin kuin sitä nyt ei olisi ennestään tiedetty...)

Kyllä oli kiva viedä koira syynättäväksi sellaisille jampoille, jotka osaavat koiria rauhallisesti ja mukavasti käsitellä. Koko Aa-ryhmän köörille jäi hommasta toooosi hyvä mieli :-) Myös Angsti-a kuittasi homman kotiin hyväksytysti kevyillä varauksilla.

Aatun poika Roni ja omistaja Eija kävivät marraskuussa -04 Suomen Pelastuskoiraliiton (SPeKL) kokeissa ja suorittivat hyväksytysti seuraavat kokeet:
Haku peruskoe päivä & haku peruskoe pimeä.

17.11.2004

Kantaako Pertti-Alpertin kuivaharjoittelu vihdoin hedelmää? 
Säästyvätkö matot vihdoin syöpymiseltä?!
Jäävla runkkare straiks bäk: Pertti-Alpertille suunnitteilla jälkikasvua!!!

Koska Aatun kuoleman jälkeisessä hädässä ja hässäkässä kasvattaja-Eija antoi Aatun ainokaisen jälkeläisen muitta mutkitta laumamme jäseneksi, sovimme tämän korvaamattoman laupeudentyön vuoksi, että Eija saa lainata Alpoa jossain vaiheessa isäehdokkaaksi. Nyt on ensi kesälle tositoimia luvassa ja morsiameksi Pertti-Alpertille Eija on suunnitellut varsin muodokasta, lupsakkaa ja kokenutta rouvasrottweileria Essiä. 

Ja kuten olette varmaankin jo jossain vaiheessa ehtineet tältä sivultamme opiskella, on herra Alpo-herra hommaa varten kuivaharjoitellut varsin ahkerasti, joten odotamme tapahtumasta suoranaista sukseeta... ;-)

Alpon viralliset tulokset saapuivat Kennelliitosta

Aa-ryhmän privaattien kohtien viralliset lausunnot saapuivat a-luokkana. 
Alpon lonkat ovat A, kyynärpäät 0/1 ja silmät siis terveet. Suhteellisen mieltä lämmittävä saalis. 
Myös Almalla meni yhtä hienosti: A, 1/0 ja silmät ok.

28.10.2004

Alpo kävi virallisissa syynäyksissä ja kuviloisissa

Aa-ryhmä vieraili Akuutissa syynäyttämässä kriittiset kohtansa.

Alpon silmät olivat terveet ja läpivalaisun alustavan arvion mukaan lonkat voisivat olla aan luokkaa ja kyynärpäät ykköset. Katsotaan ja jännätään, mitä numeroita ja kirjaimia Kennelliitto meille paluupostissa lähettää.

PeeDeen heinäkuun kalenteripoika vuosimallia 2004.
Kuva: Miia Haikara
(2004).

Ööö... leirimaskotit?!
Kuva: joku meistä Miia Haikaran kameralla.
(2004).

16.-24.7.2004

"Perinteinen" A-luokan leiri on taas lusittu!

Huippumenoa Arkalassa!
Perinteiseen tapaan Maija-Liisa ja Tero kävivät taas viikon ajan "lomailemassa" aurinkoisen Oulun pinnassa ja potkimassa reeniporukkaamme persuksille (ja myös arempiin paikkoihimme ;-)... auts.). 

Sekalainen hyvien tyyppien ryhmä piti sisällään niin paikallisia lahjakkuuksia (Los Mejores), kuin myös etelän vahvistuksia (Etelän Kolmivarpaiset). Myös yksi hullu savolainen (Mr Pöljä) oli lipsahtanut joukkoomme. 
Kuvista myös paljastuu, että PeeDee on saanut uuden vahvistuksen: dynaamisen diskovartalon omaavan kalenteripojan vuosimallia 2004! 
Tsek tis aut!

Tämän vuoden hittituotteita olivat orbit (Alatalon hengari-orbi [hakuradan oikea etukulma] ja Tolosen sipulipussi-orbi [hakuradan vasen etukulma]), trampoliini, uuno & tikanheitto (ei se rehti peli, vaan VOITTO, perkele!!) sekä erinäinen joukko kuolemattomia, äärimmäisen epäkorrekteja lausahduksia, joista ei tässä sen enempää...

Minkäs teet, oli helevetin hauskaa jälleen kerran!

7.6.2004

IPO MM -karsinnat ovat ohi... :-)

PeeDeen rytmiryhmän Kempeleessä järjestämät tämän vuotiset IPO MM -karsinnat on saatu kunnialla purkkiin!!!

Homma toimi kuin junan vessa, sinihaalariset pikkusmurffit hoitivat kisat ammattilaisten ottein. Ei voi muuta sanoa, kuin että meikäläinen oli koko kööristä aivan hillittömän ylpeä.

Uskomatonta, mitä voikaan saada aikaan helevetin hyvällä, vain noin viidentoista tyypin porukalla! 
Woe widdu, me ollaan hyvejä!!!

Jihuu!!! Näyttelymenestystä!!!

Käväistiin sitten kaiken panikoinnin jälkeen Pertti-Alpertin kanssa näyttelyssä. Tapahtuman historiallista aspektia valottaa se fakta, että meillä ei näyttelyissä ihan päntiönään ravata; viimeksi tämä rumaklubi on näyttelytuomareiden silmiä ilostuttanut Iipelin kanssa vuonna 1999. 

Tämänkertainenkin reissu oli todellakin kaiken koetun angstin ja ahdistuksen arvoinen: tuloksena nuorten luokan sininen nauha! (Aaltoja, v*ttu!!!)

Tämähän siis selkokielellä tarkoittaa sitä, että herra Alpo-herra on nyt virallisesti noteerattu rotunsa hyväksi edustajaksi ja voimme lopettaa hienosti alkaneen näyttelyuramme heti alkuunsa, eli niin sanoakseni huipulle. Pahin este ja hidaste urallamme on nyt takanapäin ;-)

Itse tapahtuma meni niin putkeen, kuin vain voi mennä. Paikallisen K-marketin pihalla nautitun tasoittavan olusen jälkeen suunnistimme henkilökunnan kanssa (sutenööri & henkivartija) puntit hieman vähemmän tutisten ja suoli vienosti hoosiannaa huutaen näytelmäpaikalle ja saimme luovittua itsemme kunnialla stadionille. Pertti-riepu hämmentyi koirapaljoudesta siinä määrin, ettei edes älynnyt harkita toisten syömistä, vaan heilutteli häntäänsä elämänmyönteisesti koko hässäkän ajan (blondi...). Kehässä Itse Päällikkö (eli Tsiisus herself) pysyi sekä henkisesti että fyysisesti kasassa, eikä kompastunut kinttuihin, ei omiinsa, eikä koiran. Siis käsittämätöntä suoriutumista!

Löytyipä tämäkin lehtileike sitten viimein.

Kesän 2003 leirillä kävi lehdistöäkin!
Paikallislehti Tervareitin toimittaja Sauli Kallio sai kirjoitettua touhuistamme semmoisen suurelle yleisölle sopivan, myönteisen ja mukavan koirajutun.
Kiva kiva :-)
Mitähän ensi kesänä keksitään...

Joo, tulipa mieleen semmonen jutska parin viikon takaa. Sananmukaisesti oikea...

...paska homma

Istuinpa hyysikässä vallanki hirmusella kyykkytryffelillä, semmosella pyyttoni-versiolla, jonka kanssa yleensä tarvitaan avuksi hengari, jotta tuotteen saa sillä pilkottua huuhdottavaan muotoon. Noh, homma tuli toimitettua ja vetäisin huuhtelua kehiin. No ei helevetti!!! Siis järkyttävä mehevänpuoleinen jarruraita lötköttää edelleen siinä pöntön sisäkyljessä, eikä alas millään, ei vaikka kuinka nykii. Hmmm...

Tilanteen vakavuuden todettuani päätin tuijotella tovin peiliin ja miettiä sopivaa toimintasuunnitelmaa jarruraidan kukistamiseksi. Perinteiset keinot eivät nyt tässä tapauksessa oikein tulleet kysymykseen, tuohon paskakönttiin jos vessaharjan upottaisi, ei harjaa saisi puhtaaksi enää räjäyttämälläkään.  Siinä meditoidessani en huomannut herra Alpertin hiippailleen selkäni takaa salakavalasti vessaan toivioretkelle.

"Suatana soikoon, käsisuihku!!!" 
Kuningasidea! Käsisuihkun kanssa jarruraidan kimppuun. Noniih, kunnon ote suihkusta, paineet täysille, sormi liipaisimelle, käännös ja taistoon... JA MITÄ V*TTUA!?!? Se saatanan jarruraita on kadonnut!!! Siis poissa!?! Mihin helvettiin voi kadota kilo paskaa nanosekunnin aikana?!? Pönttö on kiiltävän puhdas... Määzik?!

Ja sillä samalla siunaaman sekunnilla karmiva totuus iski tajuntaani. Siis ei hyvää päivää... Alpo-perrrr-ke-le!!!! 
Siinä se saamarin sontiainen tuijottaa minua pöntön vierestä silmät ymmyrkäisinä ja lipoo huuliaan. Ja kuten kuvitella voitte, varsin tyytyväisen oloisena. Se siitä jarruraidasta... 

Z-mies Alpo

Alpo se on fiksu kaveri. Tyyppi on hoksannut, että nopein tapa saada lauman laiskimmassa tervehenkistä livakkaa liikettä aikaan ja päästä pihalle on ruikauttaa aivan ohimennen kusinen zorro-merkki makkarin lattialle. 
Hurraa, helevetin koti-zorro. Oikea sankarikoira.

Voi jumanzuigula... :-/ 

Siis yleensähän piskit pylsivät tyynyjä, peittoja, entisten miesystävien ostamia pehmoeläimiä, naapurin puudeleita, vieraiden kinttuja... 
Mutta ei Alpo. Alpo on aivan aito "jäävla runkkare". 
Alkaa tässä vähitellen riepoa tuo Herra Tumppu-Alpon päivittäinen tassuunvetely. Piski on selkeää jalostusmateriaalia, "kuivaharjoittelu" ainakin luistaa vallan mainiosti ;-) Olohuoneen matto vaan alkaa vähitellen syöpyä aktin alla...
Argh! Huomenna hommaan oveen uuden kyltin:
Be aware of a masturbating rottweiler!

Koiramme-lehden saavuttua iski kaamea paine ja paniikki: Alpo pitäisi raahata näyttelyyn. 
Voihan räkä. Näyttelyt on syvältä...